Le Noireja vaan, koska kuvia on hirvittävästi. Käydään pikaisesti yliopistolla ihmettelemässä. Pikaisesti koska yliopisto ei halua toimia tämän suvun kanssa (johtuu varmaan siitä, että suku on niin pitkällä. Jossain vaiheessa yliopiston viikkoa kaikki sukupuut ja tutut katoaa, eikä palaamisesta omaan naapurustoon ole tietoakaan). Muiden perheiden kanssa (lyhyemmät suvut kyllä niissä) toimii mainiosti.
Elikkäs, Matthew ei ollut pitänyt hirvittävästi yhteyttä Agnesiin saati tavannut tytärtään Rheiaa, mutta eräs päivä mies tuli tekemään asioista selvää (viimeinkin, siinähän kesti ö_ö). Noh, mies teki Agnesille selväksi, että hän oli onnellinen jonkun toisen kanssa eikä halunnut tätä saati tytärtään elämäänsä.
Aika julmaa siulta, Matthew :< Agnes otti asian suhteellisen rauhallisesti, koska oli odottanutkin tätä. Eihän miestä ollut näkynyt moneen vuoteen!
Eipä Agnes jäänytkään suremaan Matthewia kauaksi aikaa, kun hänet nähtiin uuden miehen kanssa. En yhtään muista, mistä ton Juliuksen bongasin, mutta halusin Agnesille jotain vipinää jonkun kanssa, koska se kyllä nyt ansaitsee jonkun rinnalleen :>
Selenestä tuli mummo! Ulkonäöllisesti ainakin :D Ehkä pian tulee myös oikeasti, sanan varsinaisessa merkityksessä? Oikein söpö vanhus, muistuttaa jokseenkin Karanea mummona ö_ö Ainakin mä välillä pelatessa sekotan niiden haamut :D
Meiän tyttö Rheia onkin sitten alkanut sekoitella eliksiirejä. Tuntuu tykkäävän. Muut perheessä eivät vain ymmärrä, miksi Rheia aina viettää aikansa eliksiirishopissa ö_ö No, meidän tyttö haluaa olla jotain erikoista.
Ja sillä on niin ihanaiset ilmeet :''> Awwww.
On se vaan niin nätti ♥
Agnes ja Julius viihtyvät yhdessä hyvin, todella hyvin. Ja koska Agnes tuntee itsensä vanhenevan hirmuista vauhtiaa, haluaa hän pikaisesti tehdä jotain itselleen tärkeää.
Nimittäin kosia Juliusta! Eräänä kauniina talvisena iltana Agnes vain polvistui Juliuksen eteen ja aukaisi sormusboksin.
Julius oli tietenkin ihan hämillään ja yllättynyt, eiväthän he olleet seurustelleet hirvittävän kauaa. Musta olisi muuten kiva, jos simit reagoisivat eri tavalla kosintaan, jos se olisi jotenkin sidoksissa niiden luonteenpiirteisiin tai vastaavaa.
Ja tottahan toki Julius suostui, olihan elämä lyhyt. Hihi, näille järjestin häät, ihan kunnon häät. No... "kunnon" häät :D
Agnes taisikin tässä välissä kasvaa aikuiseksi ja kaipasi makeoveria, koska keski-iän kriisi. Noh, neitokainen sai uuden hiusvärin (ihana väri ♥) :>
Deliakin tapailee, mutta ketä? No, tietenkin Chrysesiä, Sunnivan vanhinta lasta. Tämä pariskunta viihtyy myös erityisen hyvin yhdessä ja ne on niin suloisia aww.
Nyxkin on vanhentunut nuoreksi aikuiseksi! Ja edelleen on kaunis :''> Ja tykkään edelleenkin noista mustista aliensilmistä, tuitui.
Nyxin piirteet ovat nero, kaikesta kiinnostunut, yksinäinen susi, toivoton romantikko ja yökukkuja. Ja Nyxin elämänhaaveena on saavuttaa poliisiuralla dna-profiloijan paikka.
Agnesin ja Juliuksen kihlauksella on ollut seuraamuksia :''> Agnes on taas raskaana, jee. Sieltä tuleepi sitten pikkuveli tai -sisko Rheialle.
Tämä nainen tässä taisi olla Agnesin ystävä ja mulla oli aikomuksena parittaa se Lycukselle, mutta tajusin sitten, että se on jo aika vanha, joten ei :< En parittanutkaan. Mutta ilmeisesti nainen taisi olla jo innoissaan :D
Raskausaika kuluu kuin siivillä ja piakkoin Agnes synnyttää toisen lapsensa, pojan.
Ja pojalle tulee nimeksi Zephyr. Tässä taisikin olla viimeinen kasipolveen syntyvä lapsi ö_ö Huhhuh.
Asalakin vanheni ja näyttää mummona söpöltä :D Nyt ne voi mummoilla yhdessä Selenen kanssa.
Isosisko huolehtii pikkuveljestä kun äiti ei ehdi. Musta on tosi kiva, jos on teini-ikäisiä lapsia ja ne huolehtii pikkusisaruksistaan, jotka on vauvoja tai taaperoita. Suloista.
Hääpäivä! Tai no ilta. On viimein Agnesin ja Juliuksen aika marssia avioliittoon, hih.
Taitaa molempia vähän hermostuttaa, tai sitten Agnesilla on vain kylmä, koska sillä on ainoastaan häämekko päällänsä. Tässä meni muuten kauan, että sain sen mekkonsa kanssa seisomaan tuonne kaaren alle, mutta sitten Julius ei suostunut heittämään juhla-asua päälle ja ärh, luovutin, joten mies saa olla talvivaatteissaan :D
Kuten sanoin, järjestin tällä kertaa "kunnon" häät. Oli vieraita, musiikkia, koristeita, kakkua. Vieraiksi taidettiin kutsua oman porukan lisäksi Thor, Rheian poikaystävä ja sitten jotain tuttuja ö_ö Ja sukulaisia toki.
Jee, sormus pujahti sormeen :''>
Ja näin tämä pari on viimein naimisissa :''> ♥ Pitäisi varmaan järjestää häitä useammin.
Vihkimisen jälkeen mentiin leikkaamaan kakkua, ja Julius päätti heittää talvivaatteet pois. Hoh. Ja Sunniva tuolla takana keppinsä kanssa ei näytä tykkäävän juhlista ollenkaan :D
Miksette leikkaa yhdessä? :<
Kuitenkin, häiden jälkeen Agnes ja Zephyr muuttivat yhteen Juliuksen kanssa. Taisivat muuttaa sinne toiselle maatilatontille Sunnivan ja tämän lasten naapureiksi :D Rheia ei kuitenkaan lähtenyt äitinsä matkaan vaan jäi asumaan sukulaistensa luo.
Kun Agnes oli muuttanut poikansa kanssa pois ja taloon saatiin taas tilaa, Chryses muutti taloon. Jup, se on se Sunnivan vanhin lapsi, joka seurustelee Delian kanssa :D
Ohan se komea poika, mutta aloin pohtimaan tuossa, että siinä on ehkä jotain valmiskasvoisuutta ö_ö Noh, semmosta se on kun hankkii lapsia pelin generoimien simien kanssa, ne tuppaa olemaan hyvin valmiskasvoisia :< (siksi pitäisikin itse heittää enemmän omia simejä sekaan).
Chrysesin piirteet ovat paha, sekopää, ulkoilun inhoaja, kaikesta kiinnostunut ja ajoneuvointoilija. Eikä mitään muistikuvaa sen haaveesta.
Pariskunta pääsi saman katon alle :''> Ovat kovin iloisia siitä, hih.
Ää, tosi suloinen pari tämäkin. Tykkäilen hirmuisesti. Ja ihanasti niillä nuo hiusvärit menee "ristiin" :D
Rheia oli lapannut joka päivä eliksiirishopissa harjoittelemassa alkemiaa, mutta myös etsimässä erästä eliksiiriä, joka häntä kiinnosti. Hän oli monina, hyvin monina päivinä kohdannut pettymyksen, mutta eräänä iltapäivänä koulun jälkeen hän vihdoin ja viimein sai kätösiinsä sen, mitä hän oli etsinyt. Nimittäin pullollisen eliksiiriä, joka tekisi hänestä noidan!
Meidän neiti kulautti innoissaan juoman kurkustaan alas ja tunsi välittömästi sen vaikutukset. Eikä aikaakaan, kun Rheia jo loihti kiiltävän pinkkejä omenoita ja oli innoissaan siitä, että saisi esitellä perheelleen syyn, miksi oli juossut kaupassa joka päivä.
Joo, tarkoituksena oli hyvinkin tehdä Rheiasta noita ja mä sain oikeasti lapata siellä kaupassa joka päivä monen simpäivän ajan kunnes siellä oli myynnissä sitä noitajuomaa :D Sitä ennen siellä taisi olla ne kaikki muut yliluonnollisjuomat (keiju, vampyyri ja ihmissusi). Hankala homma.
Rheia oli jo pitkään aavistellut, että taikuutta oli olemassa, nyt hän viimein voisi todistaa sen perheelleen. Hih, ihana noita meillä :''>
Juu, näillä oli hääpäivä, jee! :D Juhlistivat sitä omalla tavallaan makuuhuoneessa, heh.
:D Asala, te ootte naimisissa...
Nuoret aikuiset halusivat lähteä yliopistoon. Elikkäs siis Delia, Lycus (josta ei oe aikuista kuvaa, miksi??), Chryses ja Nyx. Noh, Lycus oli sitä ennen lähtenyt tekemään uraa armeijassa (kuten näkyy).
Lycuksen piirteet tähän väliin: paha, neuroottinen, yksinäinen susi, avantgardisti ja lastenvastainen. Haaveena on olla astronautti, kuten isoisä Roni oli :D Tässä suvussa tuo pahuus näyttää pysyvän vaan.
Ja sitten sitä lähdettiinkin kohti kampusta.
Nyx heti hääräämässä tämän laitteen parissa. Noh, se onkin nero se ö_ö
Serkukset eivät tule toimeen keskenään laisinkaan. Lycusilla on jotain Chrysesiä vastaan :D
Lycus on isovelimäisesti (vaikka se ei olekaan mitään sukua Delialle, ainakaan noooooin läheistä :D) huolissaan Deliasta, koska pitää Chrysesiä naistenmiehenä ö_ö No, ei kai meidän hurmaava Chryses mitään sellaista nyt sentään?
Kina yltyi lopulta nyrkkihipaksi ja kunnon nujakaksi :< Ihme ettei noita molempia heitetty pihalle tuolta.
Lycus sai lopulta yliotteen Chrysesistä ja pisti tappelulle pisteen. Oivoi, te ootte serkkuja, älkää tapelko :<
Ei se Lycus koko aikaa Chrysesiä muksimassa ole, on sillä muutakin mielessä :> Nimittäin tämä kasvisimtyttönen tässä, Sharon taisi olla nimeltään. Lämmitellään vähän kokon äärellä, mutta varo ettet kippaa muikkelia tuleen ! ö_ö
Ehkä Lycusilla oli kuitenkin ihan oikeat aavistukset Chrysesistä, sillä Chryses ja Nyx alkoivat viihtyä huomattavan hyvin yhdessä. Kahdestaan. Uimapuvuissa. Täysin tyhjässä uimahallissa.
Vaikka Nyx olikin Delian paras ystävä, ei sitä Chrysesiä pystynyt näköjään vastustamaan.
Ei ilmeisesti... Delia nylkee vielä teidät molemmat :<
Tai sitten Lycus, kun kuulee tästä. Koska kuitenkin joku kuulee tai näkee teidät jossain :D Ja Lycus varmasti haluaisi kanan kynittäväksi Chrysesin kanssa.
Nyx on ihan mennyttä naista ja sulaa vahaa Chrysesin käsissä. Älä sitten vain tee mitään tyhmyyksiä, ei mitään suukkoja vakavampaa!
No niinpä tietenkin... ö_ö Pitihän niiden päästä valokuvakoppiin pelehtimään. Miksi muuten uima-altaalla on valokuvakoppi?
Kun ensin on käyty pelehtimässä tyttöystävän parhaan ystävän kanssa, voipi sitten lämmitellä varsinaista tyttöystävää. Chryses... :<
Eikä Delialla ole mitään aavistustakaan siitä, mitä hänen selkänsä takana tapahtuu :< jonkun sydän tulee vielä särkymään.
Ja noi kokot on niin kivoja :D
Hokasin että myös yliopistolla on poliiseja ja poliisiautoja :D Ja Lovelacen kakaroiden kanssa myös hokasin, että miksi, oivoi.
Lycuksella on omat viritelmät meneillään Sharonin kanssa, lähennytty on huimasti, mutta vielä ei olla uskaltauduttu pusuttelemaan :>
Ehkä nyt olisi sen aika? Lycus näyttää vähän siltä :''>
Ja voi kyllä, Lycus uskalsi viimein suudella Sharonia ensimmäistä kertaa, hih :''> Ja joo, mulla olisi nyt tarkoituksena testailla kasvisimiä/simejä, kun Sharoniin törmättiin. Napataan muikkeli kotiin sitten, kun kotiin palataan.
Chryses ja Nyx jaksavat edelleen tapailla Delian selän takana. Lähteneet sitten niinkin romanttiseen paikkaan kuin kuntosalille tanssahtelemaan :D Noh, mikäs siinä.
Nääkin on niin söpöjä yhdessä, apua :''< Mulla olikin tuossa kriisi, että kenelle nyt tuon sinipään oikein paritan :D Vai paritanko kellekään.
Mutta valitettavasti tätä onnea ei kestänyt kauaa. Chryses koki, että halusi sittenkin olla vain Delian kanssa, eikä halunnut pettää tätä enää. Nyxinkin omaatuntoa kolkutti, mutta nainen ei siltikään suhtautunut uutisiin kovin hyvin.
Nyx otti vähän nokkiinsa ja suuttui Chrysesille, joka ei osannut odottaa seuraavaa.
Nyx nimittäin lähti kertomaan veljelleen Lycusille (Lycukselle? Miten nää nimet taipuu?) mitä Chryses puuhaili Delian selän takana. Vaikka Lycus tunsi pettyneensä siskoonsa, oli hän enemmän raivoissaan Chrysesille. Nyt saatiin se kana viimein kynittäväksi!
Ja sitten mentiin taas haastamaan riitaa. Chryses oli hyvinkin yllättynyt siitä, että Lycus tiesi, mitä oli meneillään.
Eikä hän liiemmin pitänyt siitä, että serkkupoika yritti puuttua hänen naisasioihinsa.
Lycus taasen uhkasi kertoa Delialle totuuden, jos Chryses ei sitä itse kertoisi, ja Chryseshän tiesi, ettei siitä seuraisi mitään hyvää. Ei laisinkaan.
Niinpä Chryses jäi hampaitaan kiristellen miettimään, mitä tekisi Lycuksen uhkauksen suhteen vai tekisikö yhtikäs mitään.
Nuori mies koki lopulta parhaimmaksi vain tunnustaa petoksensa Delialle, koska uskoi säästyvänsä pahimmilta huudoilta ja myös mahdolliselta erolta sillä tavalla.
Chryses käytti koiranpentuilmettä, asiaansa pehmentäviä sanavalintoja ja pahoittelua hyväkseen kertoessaan Delialle totuuden. Ehkä nainen antaisi anteeksi hänen hölmöilynsä?
Delia ei ottanut asiaa riemukkaasti, muttei ryhtynyt liiemmin riitapukariksikaan. Nainen oli lähinnä vain sanaton ja mielessään murheissaan. Sellainen mieskö se Chryses oikeasti oli? Pettäjä?
Voi meidän Deliaa :< Taisi menettää nyt uskonsa rakastamaansa mieheen. Mutta piti meidän nyt jotain draamaa saada yliopistolle, muuten olisi ollut vähän tylsää... :>
Sisko ja veli näyttävät olevan väleissä kaikesta huolimatta, eikä Deliaakaan näköjään vaivaa Nyxin osuus hänen ja Chrysesin mahdolliseen välirikkoon.
Tää pelaamisjuttu on niin kiva toiminto, mutta nykyisin mun pelissä simit eivät voi pelata mitenkään noilla konsoleilla :< En tiiä yhtään miksi. Jossain luki, että se johtuu Tulevaisuuteen lisäristä, mutta mulla ei sitä lisäriä ole. Ehkä joku päivitys sitten?
Kun Delia oli miettinyt tarpeekseen, teki hän päätöksensä Chrysesin suhteen. Nainen päätti pistää heidän välinsä poikki, ei hän raaskisi katsella moista petturia silmissään (ne taisi oikeasti pistää pelissä poikki ihan omin neuvoin).
Kun Nyx kuuli Chrysesin ja Delian erosta, oli hän heti tilaisuuden tullen lämmittelemässä Chrysesiä. Eikä Chryses tainnut pistää pahakseen Nyxin innokkuutta lämmittää heidän suhteensa uuteen loistoon.
Kyllä, tämä pariskunta sai nyt oman tilaisuutensa olla yhdessä oikeasti, eikä Nyx voisi olla onnellisempi. Hei, miettisit vähän parasta ystävääsi, joka juuri erosi poikaystäväsi :<
Delia koitti olla miettimättä miehiä sen enempää ja nauttia sinkkuudestaan. Oltiinhan sitä yliopistolla ja opintojen ohella riitti vaikka minkälaista puuhaa. Mutta silti Chryses kaihersi hänen mieltään.
Delia lähti kuitenkin keilaamaan piristääkseen itseään.
Ihan hyvin näyttää menevän :> Vähän harjoittelua niin kyllä se siitä!
Serkukset pelaavat yhdessä, vaikkeivät ole edes väleissä! ö_ö No, istuvathan ne kyllä kaukana toisistaan, ei sen puoleen :D
Chryses yritti sopia Lycusin kanssa, mutta tämä ei tainnut oikein olla valmis moiseen.
Ei ainakaan Chrysesin ilmeestä päätellen. Tai sitten Lycus vain hakkasi hänet pelissä :D
Lycus näyttää kyllä niin kovasti äidiltään, Seleneltä. Silmät ja tukka selvästi äidiltä. Ja nenäkin taitaa olla :D Mutta leuka ja leukaperien muodot yms. on kyllä isältä selvästi.
Pojat lopetti pelaamisen, ja Lycus pääsi pusuttelemaan tyttöystäväänsä Sharonia. Chryses lähtikin sitten lipettiin.
Ohan nekin aika söppänöitä yhdessä.
Nyx on niin hurjan nätti ♥ Vaikka sen nenä onkin hyvin pieni ja kapea, mutta silti. Niin nätti :''>
Delian piti antaa miesten olla, mutta neitokainen päätyikin bileisiin pelkissä bikineissä. Eikä aikaakaan, kun pian oltiin kahdestaan tämän herran kanssa kyseisen herran huoneessa.
En muista miehen nimeä, mutta väliäkös sillä? :D Noh, Delia taisi hakea lohtua tästä miehestä Chrysesin jälkeen.
Ei Delia ainakaan ujostellut.
Mies taisi vain olla yllättynyt.
Mutta eipä se näyttänyt haittaavan menoa.
Delialla taitaa olla pieni epäröinnin hetki meneillään.
Mies kylä vei epäröinnin mennessään. Oivoi, Delia.
Hokasin että yliopiston yössä (ehkä päivässäkin?) voi nähdä jossain päin kaukana naapurustoa etäisen kaupungin. Mikä mahtaa olla? Bridgeport? Niin kaupunkimainen se on ö_ö
Vähän syksyisiä maisemia tähän väliin.
Bileissä Delia oli päässy eroon epävarmuudestaan ja päättänyt pitää vähän hauskaa nimettömän miehen kanssa.
Niin...
Loppuun vielä pyörtynyt Nyx :< En muista miksi se pyörtyi. Se oli ollut jollain oppitunnilla tai jotain ja en muista. Voi meidän alienia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti